perjantai 18. elokuuta 2017

Kujavuori 3



Matka keskustaan tehään raitsikalla. Se on yleensä aamusin melkein täynnä. Usein joutuu seisoon koko matkan. Jos pääsee istuun, voi lukee kirjoja. Kun meikä on kasseineen onnistunu istuun yhdentuolin kohtaan, kaivaa meikä heti kirjan laukusta. Laukun täyttää työtakki, jonka äiti on tehnyt: ensin leikannu ja sitten ommellu. Takki on edestä umpinainen, siinä on kaks vyönauhaa, jotka pannaan takaa kii. Se on toisenlainen kuin muitten, joilla näyttää olevan ostetut takit.

Ratikassa meikä paneutuu hetkeks kirjaan, vaikka päivän ohjelma  jännittää mua. Että miten selvitä laitoksen välinehuoltajasta ? Se on vastenmielinen tyyppi, mutta sen kans täytyy pysyä väleissä.   Se antaa tympeenä siltä pyydetyt kamat. Ne on välttämättömät, ilman niitä ei voi tehä harjotusta. Työsalissa on sitä paitsi ahdasta.Siellä on vaikee keskittyä. Kaikki on lähekkäin, selät melkein kii toisissaan pitkien pöytien väleissä. Keittopullot kiehuu pöydillä. Joka puolella kääntyileviä meikäläisiä jotka keittelee liuoksia. Kovaäänistä keskustelua. Niinku ”.. toi litku on loppu ! ”  Vitjat ei ne mitään litkuja ole.  Ne on salaisia ainekasaumia !

torstai 17. elokuuta 2017

Kujavuori 2



Meikä on eilen istunut junassa kovalla penkillä ja lukenu yhden Schweitzerin elämäkertaa.  Istunu ja vaihtanu asentoa, tuntenu puisen kovan penkin allaan. Tuntien kuluessa, matkan edetessä päivänvalo vaunussa on vähentynyt. Vaunun ikkunoissa on alkanu kuvastua näkymiä vaunun sisältä: monen näköisiä naamoja, nuoria ja vanhempia.  

Meikä on niinku opettajaperheen poika. Meikän isä on aikoinaan jossain yhteydessä sanonu että eikö toi olis kiinnostava ala.  Meikä ei heti sanonu mitään.  Mutta noi sanat jäi meikän mieleen. Ne palautu ajatuksiin, sillon tällön. Meikällä ei ollu käsitystä mitä toi niinku ammatti tulis sisältään. Ei meikällä muutenkaa ollu käsitystä siitä millaista on ku on joku ammatti.  
 
Meikä on lähinnä käyny koulua. Käyny harjoitustunneilla. Ollu kaverien kanssa treeniryhmässä. Lukenu. Ammatissa toimiminen, siitä meikällä ei oo ollu käsitystä. Kahta harjottelukesää lukuun ottamatta.




 

Kujavuori

Nyt kun mä ajattelen tuota vuosien takaista aikaa, näyttäytyy Kujavuori vaikeakulkuisena vuorena, jota ei juuri ole ollut silloin edellytyksiä hallita, ymmärtää. Meitsillä on ollut kyllä kyky läpäistä sen yksi sola jollakin tavalla, sillä, mikä meitsille on neuvottu etukäteen. Meikällä ei ole tuolloin ollut valmiuksia muuhun kuin tuohon etukäteen kerrottuun reittiin.

Nyt näyttää muutenkin siltä, että vuoren rotkot ja solat ovat kyllä olleet periaatteessa tunnistettavissa jo silloinkin. Mutta sitä varten meikän olisi ollut oltava, heh heh, itseni jossain myöhemmässä elämänsä vaiheessa. 

Kujavuoren aika näyttäytyy nyt meikälle kuin uusi tuntematon alue sen reunaan saapuvalle. Matka, vaikeakulkuinen matka on tehtävä uudestaan, jotta voi piirtää kartan.

maanantai 7. elokuuta 2017

Kauneutta




Oot venneessä, souat pinnalla meren
heität kaaressa jäntterän uistimen vetteen
kuvamöntti sinne loiskis plumps uppoo
alat pyörittää onkikelan nuppoo
Aurinko niin hyvä sun paestaa pintoo
Lämmin tuuloin leyhyttää rintoo
Tää on kuttoo, kuttoo aah jos mikkään
Rauha ystävyys vallihtoo ku taivaas ikkään !

Mut uotappa hetki, niin entäs sitte :
Paidan riisun, punkki, ihte !
Ei auta muut kuin pihtit ostaa
ja tuo ryöstäjä pois kiertää, nostaa
Ei kauneutta ilman käärmettä, punkkia
Sellanen voep nurkan takana kurkkia 

AH