Siirry pääsisältöön

Jason Webster Duende - flamencon lumous.

Maahanmuuttaja flamencoon perehtymässä


Jason Webster: Duende - flamencon lumous. Suomentanut Kristiina Rikman.    WSOY. Helsinki 2004. (Alkuteos: Duende - A Journey in Search of Flamenco. 2003).

Flamenco on Espanjan Andalucian  ja maan romaanien folkloren pohjalta kehittynyt musiikki- ja tanssikulttuuri.  Suomalaisetkin löytävät flamencosta kaikupohjaa ilmaisulleen.  Se on saanut yhä lisää sijaa maassamme ainakin 1960-luvulta lähtien. Muun muassa tanssijoiden - Reima Nikkisestä lähtien - sekä kitaristien, varttuneempia heistä Raul Mannola,  ansiosta. 

Amerikkalais-englantilaisen Jason Websterin kirjan kertomus kytkeytyy päähenkilön flamenco-kitaransoiton opiskeluun, suhteisiin kollegoihin yhtyeessä, johon hänet hyväksytään, ja yhtyeen eri vaiheisiin soittomatkoilla

Tämä nuori mies on opiskellut arabiaa Italiassa. Hän on seurustellut italialaisen naisen kanssa, mutta suhde on alkanut latistua. Nuori mies ryhtyy  tutkimaan todellisia toiveitaan elämässä. Hän päättää lopettaa kielen opiskelun ja jättää Italian. Hän haluaa nyt omistautua flamencolle.   

Romaanin Andalucia-jakson miehet ovat päähenkilön tuttu Pedro, kitaraopettaja Juan ja uusi ystävä, sanomalehtimies Eduardo. Blondi-Jasonin, niin kuin häntä kutsutaan, kirjailijan alter egon, ihastuksen kohteeksi tulee häntä vuosia vanhempi Lola. Hänet  kuvataan vihaiseksi ja hankalaksi. Tuntuu perustelemattomalta, että Jason  juuri hänestä kiinnostuu. Mutta kun hän sitten kertomuksen loppupuolella tapaa ihastuksensa uudestaan, suhde häneen taustoitetaankin alkua paremmin.

Miksi Jason ihastuu flamenco-tanssija-perheenemäntä Lolaan ?  Mikä naisessa vetää häntä - vaarasta huolimatta ? Millaisia ovat heidän tunteensa toisiaan kohtaan ?   Kun kontakti välillä katkeaa, kirjoittaja ei kuvaa tilanteen kehitystä henkilöiden mielen maailmassa ollenkaan. 

Muut keskeiset muusikot ovat Antonio, nuori payo eli ei-mustalainen kitaristi, Juanito, käsivamman kokenut,  edellistä pari kertaa vanhempi kitaristi. Ryhmän johtaja, kokenut ja autöritäärinen Carlos,  kuvataan melko etäisesti.

Flamencoon liittyvän toiminnan lisäksi kirja on kertomus maahan assimiloitumaan pyrkivän englantilaisen soittajan henkisestä kehityksestä. Nuoren vihreän flamenco-kitaristiehdokkaan käsitykset maasta ja romaanimuusikoista ovat epätodellisen idealistiset. Kirjan kuvaama jakso tekee nuoresta miehestä aikaisempaa realistisemman ja maailmassa paremmin pärjäävän.  Kertomuksen loppupuolella henkilöiden ääriviivat alkavat piirtyä alun etsintää selvemmin esille.

Webster selvittää yksityiskohtaisesti flamencon historiaa ja sen esittämisen käsitteitä. Tämä tuntuu paikoin oppikirjamaiselta. Kirjalle on ansioksi soiton harjoittelun kuvaaminen. Tosin se saisi teknisen kuvaamisen ohella saada myös henkilökohtaista syvyyttä.  Lukujen alussa on runo. Muuten kirja ei nouse kovin runolliseksi.

Takakannen mukaan kirja on ”jännittävä, intohimoinen, herkkä ja uskomaton tositarina”. Kirjoittaja ei pysty tavoittamaan intohimoa ja herkkyyttä. Läheisyyden kuvaaminen on lähinnä viitteellistä.  Flamenco-romaanissa - duende nimeltään -  sanat valittakoot, vonkukoot ! Kumiskoot,  sähiskööt - iskekööt lattiaan !

Kirjassa on jännitystä, mutta sen olisi voinut dramatisoida tehokkaammin. Kirjoittava minä voisi olla enemmän mukana, sekä asiatasolla että kielen tasolla. Minä-kertojan sijaan olisi ehkä kannattanut valita yksikön kolmas persoona. Tai molempia olisi voinut käyttää. Se olisi tuonut happea ja tilaa kertomukseen, joka nyt tuntuu väliin kovasti esikoisteokselta.   

Kirjalla on jäntevä ja kiinnostava kaari. Käännös on yleensä käypä ja toimiva. Jotkin termivalinnat olisi kannattanut tehdä toisin. Esimerkiksi rasqueado ei ole kitaran näppäilemistä vaan soinnun rasauttamista usealla sormella.


Antti Hernesniemi






Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

I thin kk tha tt anim all s in the z ooss suff errrrrrrrrrrrrr quit e a lo ttttttttttttttttttt - tävisräk tem iälE

Luu len et tä el äin tarh ojen eläi met kär si  vät ai ka pal jon eläin tar hois sa.

I thin k tha t anim al s in the z oos suff er quit e a lo t. 

Taidemaalari Seppo Uolevi Näätänen (1920-1964)

Taidemaalari Seppo Näätänen (Seppo Uolevi Näätänen, 1920-1964) oli minun piirrustuksenopettajani Ruoveden yhteiskoulussa. Hän on minuun melko lailla vaikuttanut kuvataiteilija. Hänen ekspressiiviset, abstraktit työnsä ovat jo alle kymmenvuotiaasta jääneet vaikuttamaan mieleeni.

Viisikymmentä vuotta ensitapaamisesta : Hannu Helin, kirjailija (1944-2015)

Hannu Helin oli minun hyvä ystäväni neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan.  Asuimme yhdessä Helsingin Vallilassa. Olin hänen alivuokralaisensa hänen kaksionsa toisessa huoneessa kaksi vuotta, vuodet 1968-1970.  Tapasimme vuosikymmenten ajan toisiamme usein. Sitä useammin keskustelimme puhelimessa. 
Näihin aikoihin vuotta,  elokuussa 1968, tapasimme ensi kerran. Etsin itselleni asuntoa Helsingistä, olin aloittamassa opintoni. Hänen, myös opiskelijan, viides tai kuudes vuosi hänellä menossa, osoitteensa annettiin minulle opiskelija-asuntoja välittävästä konttorista, joka silloin sijaitsi nykyisen Tavastian lähellä. Meitä uusia opiskelijoita, jotka tarvitsivat asuntoa, oli paikalla pitkä jono odottamassa kadun varrella. Kaikki eivät mahtuneet toimistoon.
Menin sitten ratikalla Vallilaan. Hauhontien asunnon oven avasi virnuillen hymyilevä hoikka nuorimies. Kihartuva ruskea tukka kehysti hänen kasvojaan. Vuokralletarjoaja esitteli minulle huoneen, joka oli kaksion keittiö. Olin siihen ja tähän…