Hannu Helin oli minun hyvä ystäväni neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan.
Asuimme yhdessä Helsingin Vallilassa. Olin hänen alivuokralaisensa hänen kaksionsa toisessa huoneessa kaksi vuotta, vuodet 1968-1970. Tapasimme vuosikymmenten ajan toisiamme usein. Sitä useammin keskustelimme puhelimessa.
Näihin aikoihin vuotta, elokuussa 1968, tapasimme ensi kerran. Etsin itselleni asuntoa Helsingistä, olin aloittamassa opintoni. Hänen, myös opiskelijan, viides tai kuudes vuosi hänellä menossa, osoitteensa annettiin minulle opiskelija-asuntoja välittävästä konttorista, joka silloin sijaitsi nykyisen Tavastian lähellä. Meitä uusia opiskelijoita, jotka tarvitsivat asuntoa, oli paikalla pitkä jono odottamassa kadun varrella. Kaikki eivät mahtuneet toimistoon.
Menin sitten ratikalla Vallilaan. Hauhontien asunnon oven avasi virnuillen hymyilevä hoikka nuorimies. Kihartuva ruskea tukka kehysti hänen kasvojaan. Vuokralletarjoaja esitteli minulle huoneen, joka oli kaksion keittiö. Olin siihen ja tähän uuteen vuokraisäntään tyytyväinen.
Niin alkoi ystävyytemme ja asumiseni hänen kaksiossaan.
Pari vuosikymmentä myöhemmin olen säveltänyt hänen runonsa Oli nuoli ja käsi ja jousi, sekä runon Valista minulle kasvosi. Edellinen löytyy nyt internetin ao. sivuilta tuolla nimellä. Hänestä piirtämiäni kuvia on näillä blogisivuilla.
Häntä on ikävä.
Mutta ei Hannun viimeisten vuosien katkeria kirjoituksia.
Mutta ei Hannun viimeisten vuosien katkeria kirjoituksia.
Antti Hernesniemi
Kommentit