Luin Peter Sandströmin uuden kirjan Transparente Blanche. Se on reilun parin sadan sivun romaani pojasta, ja aikamiehestä, joka käy uudestaan aikuisena kodissaan Pohjanmaan pikku kaupungissa, joka kirjassa on Nykarleby, Uusikaarlepyy. Perheen taloa asuu nyt hänen iäkäs äitinsä. Hän on pyytänyt pojan luokseen ajankohtaisten merkittävien asioiden vuoksi. Äiti on "henkiparantaja", joka pitkään ei ole toiminut kutsumuksessaan, mutta nyt haluaa jälleen kerran hoitaa sairasta, tämän äidille lähetetyn pyynnön jälkeen.
Omassa lukemisessani kirja alkoi saada kiinnostavan vedon noin sadan sivun jälkeen. Kertojan päällekkäis- ja lomittaismuistoihin rakentuvaa hieman haikeaa kerrontaa kannatti lukea. Joitakin kommentteja ja editointiehdotuksia tulee kuitenkin mieleen.
Nykyistä parempi kirjan nimi olisi ollut esimerkiksi Äppelgård, tai senkaltainen suomenruotsalainen nimi. Miksi tuo ranskankielinen, kirjan tematiikkaan n i m e n ä vain vähän liittyvä sana ?
Kustannustoimittaja olisi voinut myös pyytää, että maininnat kertojan kirjoittamista pop-kappaleteksteistä jätetään pois. Nuo puolisen tusinaa (tahattoman) koomista kappalekuvailua englanninkielisine nimineen eivät anna kirjalle lisäarvoa vaan vievät sitä.
Yksi töksähtävä kohta on se, jossa kertojan nuoruudentutun tytön isä, lääkäri, rupeaa puhumaan kertojalle, miehelle jota ei enää vuosikymmenten jälkeen varmuudella tunne, intiimeistä asioistaan. Tämä tuntuu päälleliimatulta.
Kirjan päähenkilön oma isä jää profiililtaan aika etäiseksi. Äiti alkaa piirtyä selvemmin. Kun kertojalla on lapsena ja aikuisenakaan vain harvoja ystäviä, on henkilövalikoima suppea. Kertojan nuoruuden tyttöystävä jää melko kasvottomaksi. Olisiko kannattanut keskittyä vain äitiin, isään ja isän ystäviin. Missä muuten ovat äidin ystävättäret, onko heitä ollenkaan ?
Olen itse tutustunut tutkijana useamman vuoden aikana joihinkin henkiparantajiin, pariin heistä useiden tapaamisten pohjalta. He ovat kiinnostava ihmis- ja parantajaryhmä. On merkittävää, että Sandström on ottanut esiin tällaisen puolen kirjansa tärkeän henkilön elämässä. Kertojan äidin parannustyötä valmistellaan kertomuksessa pitkään. Kun se lopulta toteutuu, se ei kuitenkaan avaa uusia näkymiä kirjan henkilöiden todellisuudessa.
Merkittävää ja uskottavaa on kuvaus parista kertojan lapsuudenperheen miesystävästä. Nämä maalaismiehet ovat hahmoina juuri niitä, joita kaupungin torin vieressä olevassa kahvilassa voi tavata.
Kun kirjan tekijä on jonkin verran menossa aiempaa fantisoivampaan suuntaan, tuntuu tarpeettomalta, että hän käyttää kaupungin ja muissa paikan nimissä reaalinimityksiä. Kirja olisi voittanut, jos hän olisi siirtynyt kokonaan fiktiiviseen ympäristöön.
Kiinnostava kirja, mutta epätasaisesti toimitettu. Kerronnan keskitys olisi ollut tarpeen. Jonkinlaista lisädynamiikka ja liikettä kerrontaan kaipaisin. Peter Sandströmin kannattaisi siirtyä rohkeasti yhä fiktiivisempään suuntaan. Tai sitten keskittyä voimakkaammin pariin kolmeen henkilökuvaan.
Lue myös :
http://nousevatmetst.blogspot.fi/2012/11/vapaaehtoista-ruotsia-frivillig-svenska.html
Omassa lukemisessani kirja alkoi saada kiinnostavan vedon noin sadan sivun jälkeen. Kertojan päällekkäis- ja lomittaismuistoihin rakentuvaa hieman haikeaa kerrontaa kannatti lukea. Joitakin kommentteja ja editointiehdotuksia tulee kuitenkin mieleen.
Nykyistä parempi kirjan nimi olisi ollut esimerkiksi Äppelgård, tai senkaltainen suomenruotsalainen nimi. Miksi tuo ranskankielinen, kirjan tematiikkaan n i m e n ä vain vähän liittyvä sana ?
Kustannustoimittaja olisi voinut myös pyytää, että maininnat kertojan kirjoittamista pop-kappaleteksteistä jätetään pois. Nuo puolisen tusinaa (tahattoman) koomista kappalekuvailua englanninkielisine nimineen eivät anna kirjalle lisäarvoa vaan vievät sitä.
Yksi töksähtävä kohta on se, jossa kertojan nuoruudentutun tytön isä, lääkäri, rupeaa puhumaan kertojalle, miehelle jota ei enää vuosikymmenten jälkeen varmuudella tunne, intiimeistä asioistaan. Tämä tuntuu päälleliimatulta.
Kirjan päähenkilön oma isä jää profiililtaan aika etäiseksi. Äiti alkaa piirtyä selvemmin. Kun kertojalla on lapsena ja aikuisenakaan vain harvoja ystäviä, on henkilövalikoima suppea. Kertojan nuoruuden tyttöystävä jää melko kasvottomaksi. Olisiko kannattanut keskittyä vain äitiin, isään ja isän ystäviin. Missä muuten ovat äidin ystävättäret, onko heitä ollenkaan ?
Olen itse tutustunut tutkijana useamman vuoden aikana joihinkin henkiparantajiin, pariin heistä useiden tapaamisten pohjalta. He ovat kiinnostava ihmis- ja parantajaryhmä. On merkittävää, että Sandström on ottanut esiin tällaisen puolen kirjansa tärkeän henkilön elämässä. Kertojan äidin parannustyötä valmistellaan kertomuksessa pitkään. Kun se lopulta toteutuu, se ei kuitenkaan avaa uusia näkymiä kirjan henkilöiden todellisuudessa.
Merkittävää ja uskottavaa on kuvaus parista kertojan lapsuudenperheen miesystävästä. Nämä maalaismiehet ovat hahmoina juuri niitä, joita kaupungin torin vieressä olevassa kahvilassa voi tavata.
Kun kirjan tekijä on jonkin verran menossa aiempaa fantisoivampaan suuntaan, tuntuu tarpeettomalta, että hän käyttää kaupungin ja muissa paikan nimissä reaalinimityksiä. Kirja olisi voittanut, jos hän olisi siirtynyt kokonaan fiktiiviseen ympäristöön.
Kiinnostava kirja, mutta epätasaisesti toimitettu. Kerronnan keskitys olisi ollut tarpeen. Jonkinlaista lisädynamiikka ja liikettä kerrontaan kaipaisin. Peter Sandströmin kannattaisi siirtyä rohkeasti yhä fiktiivisempään suuntaan. Tai sitten keskittyä voimakkaammin pariin kolmeen henkilökuvaan.
Lue myös :
http://nousevatmetst.blogspot.fi/2012/11/vapaaehtoista-ruotsia-frivillig-svenska.html
Kommentit