Maa, maapallo, kotimme: ihmisten, jotka tuntevat maan sykinnän ja
hengityksen. Oletko katsonut hämärässä
kotikuuseen, sen havuiseen jylhyyteen? Tai pyöräillyt syyskuisen
merenrantalehdon aamussa, sen kaste pyöräilijäniholla, sieraimissa ?
Olin tädin luona käymässä Talissa Helsingissä kesällä 1971. Seisoimme
varjoisten lehtipuitten alla talon pihalla. Aurinko paistoi puitten välistä.
Mutta se tuntui nyt polttavan ihoa epämiellyttävän kuumana - eri tavalla kuin
Pohjois-Hämeessä 1950- ja 60-luvuilla. Sanoin, että onpas
kummallista, ehkä ilmakehässä on tapahtunut jotain haitallista.
Eletään, elellään 1980-lukuja -, 90 – lukuja. Näen nuorten mäntyjen
sairastumisen Pohjanmaan rannikkometsissä; elän sään nopeutuvaa päivittäistä
epävakautta merenrantaseuduilla. Näen irvokkaan kulttuurikuolan, pilaantuneet
merenrannat, Suomi, Ruotsi, Tanska;
suojaan korvia alituiselta liikennejyrinältä, joka ei lopu enää missään
missä ihmisiä on: autoja, lentokoneita, vesiskoottereita, moottorikelkkoja.
Katson kuin ristiinnaulittuihin: Länsi-Herttoniemen kallioharjujen kärventyneet puut - -
Ministeri radiossa, 1990-lukua: Kansalaisten pitäisi nyt alkaa
o s t a a , k u l u t t a a e n e
m m ä n, että saataisiin työllistetyksi
ihmisiä.
Milloin vain näinä aikoina: katson muovijätteen karmeaa määrää, joka
tulee e l i n t a r v i k k e i s t a
- mutta nämähän kaikki on pakattu
kuin olisimme menossa kuumatkalle!
Ylen radiouutiset 24. 1. 2005: Kansainvälisen asiantuntijakokouksen
mukaan on vielä kymmenisen vuotta aikaa siihen hetkeen, että maapallon ilmastonmuutosta ei enää pystytä
kääntämään. Että maapallon keskilämpö on sitten noussut noin kaksi astetta
siitä mitä se oli vuonna 1750. Että sen jälkeen toisaalta kuivuus, toisaalta
tulvat ovat yhä enemmän arkipäivää.
Summa summarum: Olen yli kolmen
vuosikymmenen aikuisikäni, ja
monien luontohavaintojen jälkeen,
olen nyt näkemässä, että maapallo d
e f a c t o on jo vakavasti sairastunut.
Että ihmiskunnan tulevaisuus ei enää e d e s e k o l o g i s e s t i näytä rauhalliselta. Tappava sotiminen
seurauksineen ja nälänhädät jatkuvat tietysti tuolla ja täällä. Välitöntä
sodanuhkaa ei kuitenkaan
S u o m e s s a ole muutamaan
vuosikymmeneen, Luojan kiitos, ollut.
Mutta diagnoosi on: maapallo, kotimme, on sairastunut!
- Mitä tehdä? - Jotakin me ihmiskunta tuotamme,
uloshengitämme, ja eritämme, joka ei ole
hyväksi luonnolle!
Kaikki työn saavutukset ja käynnissä oleva työ, kaikki naisten, miesten
uhraukset, lapsista puhumattakaan, tuo uskomaton määrä ihmisten toivoa,
kärsimystä, toimintaa, uhrauksia; kaikki tiede, taide, urheilu, käy merkityksettömiksi, jos me emme ala
kunnioittaa maapalloa, kotiamme, anna
sen elää rauhassa!
Maapallon historiankirjoitus on
miljoona kertaa enemmän kuin
ihmiskylän historian kirjoitus. Se on
jokaisen lajin historia, lajiyksilöistä puhumattakaan. Monet, monet lajit olisivat elossa, jos
ihmiset olisivat toimineet toisin.
Ehdotan, että t e e m m e k ä ä n n ö k s e n jokapäiväisissä elämäntavoissamme. Yhden
järkevän päätöksen elämässä: että alamme lopulta kunnioittaa maata, sen elämää. Että se ei enää toivu, jos emme ala
kunnioittaa sitä. Jos jatkamme sen
kuristamista ja ryöstämistä.
V ä h e n t ä k ä ä m m e
haitallista fysikaalista ja
kemiallista
t u o t a n t o a sille tasolle,
että se ei haittaa maapallon elämää !
Muuten kaikki alkaa pian tuntua hengityksessä, kun ilmasto on muutettu,
pysyvästi. Kun tuulet eivät enää
osaakaan olla leutoja, vienoja. Kun ei enää tule hankikantoja, eikä pitele heinäpoutia. Tulee pirullisia kosteita, vetoisia tammikuita, ilman lunta ? Jatkuvaa
vielä pahempaa päivittäistä ilmanmuutosta merien lähellä ? Aamulla lumisadetta,
illalla vettä, aina vaan - ? Ei enää muuta kuin epävakautta ja myllerrystä?
Kommentit