Siirry pääsisältöön

Ajanhengen etsintää kitarayhtyeessä 1960-luvulla - The Väinämöinens, Ruovesi


Antti Hernesniemi

Ajanhengen etsintää kitarayhtyeessä 1960-luvulla

Suomeen kuten muihinkin Pohjoismaihin tuli 1960-luvulla englantilais-amerikkalainen sähkökitaramusiikki, jota myöhemmin alettiin kutsua rock and roll-musiikiksi. Tarkoituksenani on kuvata maamme maaseutukunnan tasolla tätä nuorten kitarayhtyemuotia joka eri tavoin levisi läntisessä maailmassa joka puolelle.  Tässä esityksessäni on pääosin kaksi tasoa. Ne ovat musiikin kansallis-kansainvälinen taso ja erään nuorisoyhtyeen maalaiskunta- eli paikallinen taso. Selvittelen mainitun musiikki-ilmiön vaikutusta maalaisnuorten perustamaan kitarayhtyeeseen ja sen jäsenten elämäntapoihin, laulaja- ja soittajakehitykseen ja varttumiseen yhteisössä.

Kulttuurinen tilanne sodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla alkoi levyteollisuus kukoistaa läntisessä maailmassa, Yhdysvallat ja Eurooppa etunenässä. Parin suosikkikappaleen levyttäminen vinyylilevyille - singleille tai ns. EP-levyille - ja niiden soittaminen kaupallisilla radiokanavilla ynnä levypainosten myyminen levykaupoissa tarjosi sekä soolo- että yhtye-esiintyjille uudet markkinat, joista aikaisemmin ei voitu kuvitella. Sodan jälkeen henkinen ilmapiiri oli elämäniloisen ja piristävä musiikin puutteessa. Sellainen musiikki voisi täyttää kodit ja erilaiset tapaamispaikat.  Aineellisen ja henkisen hävityksen ja frustraation jälkeen oli voimakas henkinen tarve ja kaupallinen tilaus joka ostajan elämäniloiselle musiikille.
Sitä oli oleva sähkökitaroin varustetun yhtyeen rytmimusiikki.

Ruotsalainen musiikintutkija Alf Arvidsson toteaa: ”Rockmusiikin synty ja olemassaolo on erottamattomasti yhdistynyt kaupallisen musiikkiteollisuuden kanssa.” (Arvidsson 1985; käännös AH).  Tässä esityksessä käytän rock-musiikkikäsitettä Arvidssonin tapaan (Arvidsson 1985) koskemaan laajasti kitarayhtyemusiikkia (Se tarkoittaa hänellä myös  myöhemmin yleiseksi tulleita lajeja, esimerkiksi nimityksin punk, ska, reggae, heavyrock jne.).

Kitarayhtye  on yhtye jossa soittimina on kaksi sähkökitaraa, bassokitara ja rummut. Yhtyeen jäsenet myös laulavat mikrofonien ja äänentoistolaitteiden avulla.  Rock and rollin ja sähkökitaramusiikin, myöhemmin myös Suomessa hieman vähättelevällä nimellä rautalankamusiikin, tuloa on kuvattu Suomeen valokuviin ja haastatteluihin perustuvissa teoksissa (Nyberg 1984).  Rock tai rock and roll on musiikkia, joka syntyi Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa kahdesta perinteestä: mustan väestön blues- ja negrospirituaalimusiikin sekä eurooppalais-amerikkalaisen valkoisen väestön musiikkiperinteen pohjalta. 

Kitarayhtyemuodilla Suomessa 1960-luvulla oli edeltäjiä; se ei tullut tyhjästä. Tällaisia tanssi- ja iskelmämusiikkia esittäviä yhtyeitä olivat varttuneempien tanssiyhtyeet, esimerkiksi erilaiset tango-yhtyeet: Taisto Tammen yhtye ja vastaavat. Sen edeltäjiä olivat myös erilaiset humppa- ja jazz-yhtyeet, joita kiersi maan tanssipaikoilla, nuorisoseurojen taloilla ja työväentaloilla.  Myös olivat edeltäjiä erilaiset kansansoittaja- eli pelimanniyhtyeet, pääosin viulu- tai kitarakokoonpanoina.

Voimakkaasti USA:sta ja Englannista esille tullut folk-musiikki kuului myös suositun nuorisomusiikin kokonaisuuteen Suomessakin. Se täydensi kitaramusiikin ja oli sen runollinen versio kitaratrubaduurin hahmossa. Sen viitekehys oli osittain myös Hippie-liike, ”vapauden ja rakkauden ideologia”, jonka aatteita ja elämäntapoja alkoi tulla maahamme 1960-luvun puolivälistä lähtien.


Kitarayhtyeitä konserteissa ja tanssipaikoilla 1960-luvulta

Ystäväni Nina oli vv. 1964 - 1966 käynyt Helsingissä Messuhallissa (nykyinen Kisahalli)  kuuntelemassa The Islanders-yhtyettä (Suomi). Natsalla Helsingissä hän oli kuullut englantilaisia The Swinging Blue Jeans ja Renegades-yhtyeitä.  Helsingin Jäähallissa hän oli nähnyt ruotsalaiset The Hepstars  ja The Shanes-yhtyeet. Tapanilan Urheiluhallissa hän oli kuunnellut Donovan’ia, englantilaista suosittua folklaulajaa. Espoossa Tuomarilan VPK:lla hän oli paikalla, kun suomalainen  Jim and the Beatmakers-yhtye soitti. (AH:n haastattelut: Nina 2011).

Itse näin ja kuulin  samoina vuosina Ruovedellä Pohjois-Hämeessä seuraavia yhtyeitä: ruotsalainen The Mavericks soitti VPK:n lavalla (saatoin vain kuunnella heitä – en ikäni vuoksi päässyt paikalle). Samoin siellä soittivat myöhemmin tamperelainen Rale and the Matthews, jotka näin paikan päällä. Heidän soittajistaan kehittyi myöhemmin Kaseva-yhtye.  The Islanders kävi Ruoveden Urheilutalolla ja olin paikalla. Aitoossa Kirkastus-juhlilla soitti erittäin suosittu englantilais-yhtye The Renegades Birminghamista. Mikään ulkolainen yhtye ei kai ole keikkaillut Suomessa 1960-luvulla sellaisella menestyksellä ja niin paljon kuin The Renegades. Heidän levyjään on myös myyty hyvin runsaasti. Syntymäkunnassani  Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla, Lestijoen lavalla, näin suomalaisen laulajan Robin’in yhtyeineen.




Sähkökitaran nousu suosikkisoittimeksi

Mikä sitten aikaansai nimenomaan sähkökitaran nousun yhtyeiden keskeiseksi soittimeksi ?  Näyttää siltä, että modernin yhteiskunnan koneellisen liikkumisen ja konelaitteiden luomaan ääniympäristöön  perustuva musiikki - pohjana olisivat mm. koneiden moottoriäänet ja niitten imitointi  - ei ollut vielä ennen sähkökitarayhtyeiden aikaa tullut hahmotetuksi ja luoduksi populaarimusiikin tasolla. Taidemusiikissa oli jo pitkään tehty erilaisia kokeiluita.

Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa mustan musiikin pohjalta kehittynyt rock & roll-musiikki oli jo ottanut saksofonien ja rumpujen ohella keskeiseksi soittimeksi sähkökitaran. Sen kehittäjiä on ollut mm. amerikkalainen kitaristi ja innovaattori Les Paul. Esimerkki hänen luomuksistaan on kitara Gibson Les Paul Standard. Siinä kuten monissa muissa myöhemmissä vastaavissa on sähkökitaran jatkokehitetyillä ääniominaisuuksilla luotu omintakeinen ja suosituksi tullut soitin. Sitä on ollut vaikea matkia muilla instrumenteilla (Marshall 1985). 


Ykkösten ykkönen – The Beatles

The Beatles-yhtye kärjessä muovasivat muut englantilaiset yhtyeet amerikkalaisesta rock&rollista musiikki-genren, joka kosketti laulu- ja soittotavallaan ja rytmillään yleisöä ympäri maailman. The Beatles-yhtyeen elämäntapa, taiteilijuus, rentous, nuorten välittömyys, vitsikkyys ja kekseliäisyys välittyi ja tuli suosituksi musiikin lisäksi myös elokuvissa, joissa he olivat pääosissa: A Hard Days Night ( Burke 1964) ja Help ! (Hine 1965).

Yhtyeen jäsenillä oli voimakas synergia ja omat vahvuutensa. Vaikka näin: Paul oni söpö ja hyvä laulamaan, Ringo söpö ja reilu. George on  hyvä soittamaan ja sopivan vakavakin välillä. John oni ylivoimaisen nokkela kommenteissaan. Hänen äänensä on niin makean raaka.  John alkoi tuntua joillekin ehkä ylpeältä ja erikoiselta. Sitä hänen ensimmäinen kirjansa myös tuntui varmaan joillekin edustavan (Lennon 1965).

Me nuoret Suomen maaseudulla emme alkuun tienneet paljonkaan  George Martinista, yhtyeen tuottajasta ja ”viidennestä beatlesta”, emmekä yhtyeen managerista Brian Epsteinista. Mutta Liverpoolin sijainnin opimme kyllä nopeasti. Ja yhtyeen jäsenten nimet ja niiden kirjoitustavan. Meille tuon nelikon aikaansaama järisyttävä elämänvirta oli suora yhteys maan keskukseen, kaikkeen maailman alkuvoimaan. Siltä tuntui kun näki ja kuuli heidän laulavan ensimmäisen kerran Suomen televisiossa vuonne 1963 ”She loves you” ja ”I want to hold your hand”.

Beatles-fanit kärsivät yhtyeen jäsenten, Johnin, Paulin, Georgen ja Ringon kanssa heidän vaiheissaan.  Seurasivat heidän seurusteluaan. Kouluvihoissa oli yhtyeen kuvia. Alkoi tulla college-paitoja, joissa oli heidän kuviaan. USA:ssa myytiin leivoksia, joiden päälle oli pursutettu Beatles-tukkamainen kuorrute (Schaffner 1983).   Lukuista ikätoverini pitivät laillani heidän suuria yhtye- tai henkilökuviaan huoneen seinällä.   Jokaisella oli oma ”suosikki-biitles”.

The Beatles ja muut englantilais-amerikkalaiset kitarayhtyeet saivat lukemattomia seuraajia eri maissa, ilmeisesti kymmenvuotiaista keski-ikäisiin. Kyseessä oli siis musiikin lisäksi elämäntapa ja muoti, esimerkiksi tukka- ja kenkämuoti.  Teini-ikäiset pojat jotka alkoivat pitää pitkää tukkaa maalla, saivat jatkuvasti huomautuksia ulkonäöstään. ”Annanko mää sulle parturirahan että pääset parturiin?” ”Ooksää tyttö vai poika?” Nämä olivat tavallisia kommentteja 1960-luvun puolivälin jälkeen, kun meni maalla esimerkiksi bussiin tai matkahuoltoon.


Suomi ja uusi nuorisomusiikki

Kitaramusiikin tulo ja ”rautalankayhtyeiden” synty Suomessa alkoi samoihin aikoihin, 1960-luvun alussa,  kun sellaisten laulajien kuin Elvis Presleyn samoin kuin Paul Ankan levytykset tulivat suosituiksi maassamme. Molempien amerikkalaisten laulajien ympärille kehittyi voimakas ihailija-liike. Perustettiin fan-klubeja, USA:n mallin mukaan.  Suomessa pidettiin muitten maitten tapaan rock & roll-laulukilpailuja.  Rock & roll yleistyi myös tanssina. Pidettiin tanssikilpailuja. Eri tanssilajeista myös twist-niminen tanssi yleistyi.

Suomessa varsinaisten nuorten kitarayhtyeiden edeltäjiä olivat varttuneempien soittajiien kitarakokeilut. Mm. Onni Gideon, Herbert Katz ja Heikki Laurila valmistivat tietä nuorten räväköiden kitarayhtyeiden esiintulolle (Nyberg 1984). Ensimmäisiä nuorten kuuluisuutta saaneita kitarayhtyeitä olivat mm. The Sounds, The Esquires ja The Islanders.   Yhtyeissä oli vuosikymmenen alussa usein vain pelkkä soittajisto ilman laulajia tai laulusolistia.  Nuorten yhtyeillä alkoi tällöin olla käytännössä vain englantilaisia nimiä. Nimi muodostettiin joko määrätyn muodon monikollisella ilmaisulla. Myös erisnimen genetiiviä käytettiin band-sanan edessä. 


Kokemukset omasta yhtyeestä

Yhtyeemme The Väinämöinens muodostettiin neljän luokkatoverin kesken. Meitä oli neljä  poikaa - Markku N, Jarmo, Markku M ja minä; iät 14 - 16 vuotta. Koulumme oli  pohjoishämäläinen yhteiskoulu. Perustamisajankohta oli syksy 1964. Tapasimme tietysti joka päivä koulussa. Puhuimme kaikki välitunnit bändistämme.  Harjoituksissa kävimme  omalla koulullamme.  Harjoitukset sunnuntaina häiritsivät joskus naapuria, kun harjoitussalin ikkuna oli auki.

Englantilaisia kappaleita laulettiin alkukielellä. Niitä opeteltiin levyiltä ja nauhoituksista. Joistakin suosikkikappaleista oli saatavissa heti nuotteja sanoineen.  Laulujen opettelusta seurasi se, että yhtyeen jäsenten englanninkielen taito nousi selvästi.  Meillä oli noin kolmenkymmenen kappaleen ohjelmisto, joista suurin osa oli englanninkielisiä. Laulut olivat sellaisilta yhtyeilta ja esittäjiltä kuin The Beatles, Rolling Stones, The Animals, Roy Orbison, jne. Teimme myös  omia kappaleita, englannin- ja suomenkielisin tekstein.  Yhtyeemme musiikki ja ohjelmistomme monipuolistui ja soiton ja laulun taso nousi kahden ja puolen vuoden aikana.  Esiinnyimme Urheilutalolla, teinikonventeissa omalla yhteiskoululla ja  naapurikunnan yhteiskoululla. Myös soitimme tanssilava ”Baabelilla”  Muroleessa.  Sitä ennen meillä oli oma konsertti keväällä 1966  yhteiskoulussa.

Ne jotka yhtyeessä rakensivat vahvistimia ja erilaisia johto- ja mikrofoniversioita saivat runsaasti alan käytännön kokemusta. Uusia laitetavoitteita löytyi viikoittain.  Vahvistimet tai soittimet eivät välillä toimineet. Toisaalta koska laitteiden alkutaso oli hyvin hutera – meillä oli alkuun tavallisia putkiradioita - tuli niihin helposti vikoja. Oli välttämättä saatava nopeasti uusia ja parempia. Jollakin kilpailevalla yhtyeellä näytti aina väliin olevan paremmat ja kalliimmat laitteet kuin meillä. Ostin itsekin vanhemmilta salaa uusia rumpuja, koska vanhemmat suhtautuivat nuivasti bändisoittamiseeni.

Pukeuduimme ajan tavan mukaan esiintyessä aluksi punaisiin liiveihin. Niistä kuitenkin luovuimme aika pian. ”Beatles-saappaat” eli nilkkaan asti nousevat saappaat olivat erityisesti rumpalilla kätevät.  Armeijan käytettyjä vaatteita piti saada.

Vanhemmat ihmiset sanoivat ääneen silloin tällöin, että bändi-soittaminen turmelisi nuoren ja koulunkäynnistä ei pian tulisi mitään. Mekin jouduimme parin soittovuoden jälkeen matematiikan opettajan puhutteluun, vaikka pärjäsimme kaikki hyvin koulussa. Mutta ilmeisesti joku meistä oli saanut ”vain” seiskan ja niin opettaja pyysi meidät yhdessä puheilleen ja antoi meille varoittavia ohjeita.

Yhtyeessämme oli innostuksen ja yhteishengen lisäksi myös jännitteitä. Joku soittaja ei väliin hyväksynyt jonkun toisen näkemystä. Asia saattoi jäädä hiertämään. Lopulta yhtyeemme hajosi kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran muut kolme jättivät bassonsoittajan sivuun parin vuoden soiton jälkeen. Saimme uuden basistin. Koska olin kehittynyt jonkin verran   jazz-tyylisen pianomusiikin soitossa, lähdin uusien musiikillisten virikkeiden vuoksi yhtyeestä.  Niin siirryimme uuden basistin kanssa koulun jazz-yhtyeeseen. Kitaryhtyeemme kaksi jäljelle jäänyttä jäsentä ei tämän jälkeen enää koonnut uutta yhtyettä.

Yhtyeemme ei osallistunut bändien soittokilpailuihin. Sen sijaan voitimme kitarayhtyeiden kansallisen leuanvetokilpailun. Sen järjesti Seura-lehti vuonna 1965. Yhtyeemme tulosta (yhteensä 66 vetoa; eli 16,5 leuanvetoa / soittaja) ei mikään toinen yhtye ylittänyt. Lehden kilpailu loppui siihen.  

Meillä oli musiikillinen pyrkimys paikalliseen ja sitä laajempaankin suosioon. Kerran kävimme keskustelemassa asiasta Jormas-yhtyeen managerin luona, kun hänen yhtyeensä oli paikkakunnalla. Hän ei ”sillä kertaa” ollut kiinnostunut meistä.  Kerran kirjoitin kirjeen levy-yhtiö. Ehdotin että tulisimme tekemään koelevyn. Tämä hanke torjuttiin ystävällisesti.  Teimme itse markkinointia. Kirjoitimme luonnosteni pohjalta Helsingin Sanomien Nuorten osastoon pari kirjettä, joissa kerroimme yhtyeestämme. Mukana oli valokuva. Molemmat kuvat julkaistiin. Saimme ihailijapostia. Kirjoittajia olivat yleensä pari vuotta meitä nuorempia saman koulun tyttöjä.

Yhtyeemme eli pienoiskoossa varttuneempien ja tunnettujen yhtyeiden vaiheita.  Meillä oli omat soittotilaisuutemme. Jälkeen katsoen pääsimme ehkä ääneen lausumattomaan tavoitteeseemme. Soitimme aikuisten tanssitilaisuudessa. Toisena yhtyeenä oli – kuten silloin usein – keski-ikäisten soittajien tanssiyhtye.

Mikä on ollut yhtyeemme merkitys meille sen jäsenille?  Soitto- ja laulutaitomme on kehittynyt. Kielitaitomme on vahvistunut ja monipuolistunut. Olemme saaneet asettaa tavoitteita ja kokea jännittäviä yhteisiä elämyksiä.  Minulle musiikista alkoi muodostua hyvin merkittävä osa elämääni.

Pari ajatusta

Folkloristiikan tietojen karttuessa tulee mieleen analogia reki-lauluista ja ”kalevalaisesta” runosta. Edellinen alkoi syrjäyttää jälkimmäistä pari sataa vuotta sitten. Kyseessä oli kulttuurinen tapahtuma, jossa läntinen perinne alkoi syrjäyttää vanhaa pohjoista perinnettä. Formaatti korvasi formaatin.  Eikö 1960-luvullakin tapahtunut läntisessä maailmassa samantyylisiä asioita: uusi rock-perinne oli elinvoimaisempi ja nuorisoon koskettavammin tarttuva kuin aikaisempi vallitseva iskelmäperinne ?

Olisi kiinnostavaa tietää, paljonko kitarayhtyeitä vaikutti Suomessa noina vuosina. Mitä niiden soittajista on kehittynyt?  Miten he itse näkevät yhtyeidensä merkityksen?  Arvidsson näkee, että näillä yhtyeillä, jotka eivät ole varsinaisia kaupallisia menestyjiä vaan paikallisesti merkittäviä, on omaa laaja vaikutuksensa alueensa ja soittajiensa elämään. Tämä musiikillinen toiminta on melko vähän tutkittua. (Arviddson 1985).



Aineisto

The Väinämöinens-yhtyeen jäsenten kotiarkistot.

Haastattelu  Nina  26.3.2011.


Kirjallisuus

Arvidsson, Alf. Rock-musiken I lokalsamhället. nord nytt. nordisk tidsskrift for folklivsforskning. Särnummer: Den musikaliska kulturvariabeln (Red. Av Alf Arvidsson). udgivet af Nefa Norden. 24: 5-16. Marts 1985.

Burke, John. A Hard Days Night. A Pan Original. Pan Books Ltd. London 1964.  A novel by John Burke based on the original screeenplay by Alun Owen. 128 p. (Filmikäsikirjoitus kirjaksi painettuna ja valokuvin varustettuna).  

Hine, Al.  The Beatles in Help !  Novelisation by Al Hine.  A Mayflower  Roll Paperback. London. 1965.  (Filmikäsikirjoitus kirjaksi painettuna ja valokuvin varustettuna). 

Lennon, John. In His Own Write. Macmillan & Scribner.  London. 1965.

Marshall, Tony. Gitarr. Kirjassa Musikmakarens handbok.  Toimittanut Martin, George. P. A. Norstedt & Söners Förlag. Stockholm 1985.

Nyberg, Hannu. Rockista rautalankaan. Otava. 1984.

Schaffner, Nicholas. The British Invasion. From the First Wave to the New Wave… featuring The Beatles  The Rolling Stones The Who The Kinks Pink Floyd T. Rex Dawid Bowie plus “The British Hot Hundred”. McGraw-Hill Book Company. New York -  London - Toronto. 1983.




Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

I thin kk tha tt anim all s in the z ooss suff errrrrrrrrrrrrr quit e a lo ttttttttttttttttttt - tävisräk tem iälE

Luu len et tä el äin tarh ojen eläi met kär si  vät ai ka pal jon eläin tar hois sa.

I thin k tha t anim al s in the z oos suff er quit e a lo t. 

Taidemaalari Seppo Uolevi Näätänen (1920-1964)

Taidemaalari Seppo Näätänen (Seppo Uolevi Näätänen, 1920-1964) oli minun piirrustuksenopettajani Ruoveden yhteiskoulussa. Hän on minuun melko lailla vaikuttanut kuvataiteilija. Hänen ekspressiiviset, abstraktit työnsä ovat jo alle kymmenvuotiaasta jääneet vaikuttamaan mieleeni.

Viisikymmentä vuotta ensitapaamisesta : Hannu Helin, kirjailija (1944-2015)

Hannu Helin oli minun hyvä ystäväni neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan.  Asuimme yhdessä Helsingin Vallilassa. Olin hänen alivuokralaisensa hänen kaksionsa toisessa huoneessa kaksi vuotta, vuodet 1968-1970.  Tapasimme vuosikymmenten ajan toisiamme usein. Sitä useammin keskustelimme puhelimessa. 
Näihin aikoihin vuotta,  elokuussa 1968, tapasimme ensi kerran. Etsin itselleni asuntoa Helsingistä, olin aloittamassa opintoni. Hänen, myös opiskelijan, viides tai kuudes vuosi hänellä menossa, osoitteensa annettiin minulle opiskelija-asuntoja välittävästä konttorista, joka silloin sijaitsi nykyisen Tavastian lähellä. Meitä uusia opiskelijoita, jotka tarvitsivat asuntoa, oli paikalla pitkä jono odottamassa kadun varrella. Kaikki eivät mahtuneet toimistoon.
Menin sitten ratikalla Vallilaan. Hauhontien asunnon oven avasi virnuillen hymyilevä hoikka nuorimies. Kihartuva ruskea tukka kehysti hänen kasvojaan. Vuokralletarjoaja esitteli minulle huoneen, joka oli kaksion keittiö. Olin siihen ja tähän…