Antti Hernesniemi
Nuorten kitarabändin ohjelmistonluonti 1960-luvun Suomessa
Kun sanomalehdet, radio ja televisio tuovat ajankohtaisohjelmissaan esille
kuuluisuutta saaneiden suomalais-rokkareiden tai poppareiden,
esim. HIM-yhtyeen tai Rasmuksen, tai Lordin menestystä
maailmalla, on mielenkiintoista muistaa toisenlaisia aikoja. Tämä kaikki oli
harvinaista suomalaisille muusikoille 1960-luvun puolivälissä. Kumpaakaan
nimitystä – rokkari, poppari - ei muuten vielä silloin
yleisesti käytetty.
Niinä aikoina syntyi monia nuorten yhtyeitä. Jotkut
niistä jatkavat edelleen. Useimmat hajosivat erilaisiin jännityksiin
muodostaakseen sitten uusia yhtyeitä. Kirjoittajan oma yhtye The
Väinämöinens eli reilut kaksi intensiivistä nuorisoyhtyeen vuotta vv.
1964-1966. Jatkan tässä kirjoituksessani tämän kevään nykykulttuurin seminaarin
kuluessa tekemääni esitelmää (Hernesniemi 2011) ja tutkiskelen,
millainen ohjelmisto kitarayhtyeellemme muodostui noiden parin intensiivisen
soittovuoden aikana.
Euroopan maissa 1960-luvulla yleinen nuorison
musiikkikulttuuri alkoi näyttäytyä minulle, Suomessa maalla asuvalle
teini-ikäiselle nuorelle ja yhtyeen jäsenelle, silloin moni-ilmeisenä ja
kiinnostavana tapahtumana. Silmillä oli nähtävää, ja korvilla varsinkin
kuultavaa. Mitä tuosta ajasta on nyt, vuonna
2011, tavoitettavissa kun opiskelen täyttä päätä ”toisen
ammattielämäni” tarpeisiin Turussa ? Mikä siitä on abstraktia ja
kokemuksen tallentamaa muistikuvaa ? Mikä on jäljellä dokumentteina:
valokuvina, muistiinpanoina paperilapuilla, mikä kirjeinä, mikä
äänitteinä ? Fyysinen dokumentti tönii muistin kuvia liikkeelle, muistikuvat
panevat etsimään fyysisiä dokumentteja.
Olin neljätoistavuotias, kun vuonna 1964 näin The
Beatles-yhtyeen televisiossa. Meillä oli kylässä eräs opettajaperhe. He ja
vanhempani eivät innostuneet yhtyeen soitosta. Mutta mitä tein minä ? Minä olin
kuin transsissa. En ollut kokenut aikaisemmin sellaista innostusta jonkin
musiikinkuuntelun yhteydessä. Jouduin vaivaantuneena kuuntelemaan noita
aikuisten kielteisiä arvioita. Menin pettyneenä omaan kamariini omaa
musiikkiaarrettani sisässäni hellien.
Yleisradion lisäksi saattoi Suomen rannikkoalueilla
kuulla ruotsalaista Radio Nordia. Se soitti päivittäin pop-kappaleita, niin
kuin suosittuja kappaleita silloin alettiin kutsua. Myös Radio
Luxemburg oli yksi radioasema, joka toimi pitkään nuorisomusiikin lähettäjänä.
Minä sain haltuuni monen vuoden ajan ruotsalaisen Bild
Journalen-lehden, sillä isäni toimi oppikoulun rehtorina ja tuo lehti tuli
koulun kansliaan (Bild Journalen 1964). Olin onnenpoika, sillä lehden kautta
saatoin lukea tuoreita juttuja englantilais-, amerikkalais- ja
ruotsalaisyhtyeistä. Lopulta tunsin nimeltä kymmeniä esiintyjiä ja yhtyeitä
joka maasta. Myös englannin- ja ruotsintaitoni parani. En oikein ollut
kiinnostunut täkäläisestä Suosikki-lehdestä. Sen tyyli vaikutti jotenkin
lainatulta. Sen toimittajat eivät vastanneet minun makuani noina vuosina.
Mistä taidot, mistä soittimet ?
Yhtyesoittajalla pitäisi olla tiettyjä ominaisuuksia. Hänen pitää olla
tietyssä määrin omaehtoinen ja tietyssä määrin yksilöllinen. Yhtye muodostaa
oman ryhmänsä. Sillä voi olla tavoitteita ja toimintoja, jotka ovat
salaisia ja joita ei heti kerrota kenelle vain. Tässähän ollaan ponnistamassa
suureen maailmaan !
Soittajana yhtyesoitto piti aloittaa taitojen suhteen
aloittaa melkein tyhjästä. Sähkökitarat (Marshall 1985) hankittiin siten että
pojat tekivät kitarat itse. Soolokitaristi Markulla oli sähkötyölaitteet isänsä
työpaikan kautta käytössä. Se auttoi sähköteknisissä ongelmissa. Laulaja ja
rytmikitaristi Markulla oli itse tehty ”lankku” ja basisti Jarmolla
samoin itse tehty bassokitara. Itse olin kerran saanut rumpuopetusta naapurin
nuorelta mieheltä. Tiesin miltä rummut näyttävät ja miten niitä lyödään.
Pianotunneilla käynnit olivat antaneet aika hyvän perustan musiikilliseen
oppimiseen.
Mutta mistä rummut ? Ne ovat kalliita
! Tässä auttoi minun isäni työpaikka - oppikoulu. Sain otetuksi
käyttööni vanhan toimivan tamburiinin. Siitä tulisi virvelirumpu pienillä
järjestelyillä. Piti saada sille jalka. Se taivutettiin mustasta
metalliputkesta ja tehtiin vähän mutteriruuviliitoksia. Lautasen sain vanhasta
torvisoittokunnan lautasesta. Bassorummuksi sain ilokseni myös vanhan
soittokunnan ison ja aika raskaan rummun. Sen etukalvoon teimme tekstin The
Väinämöinens.
Oppeja ja instrumentteja eri puolilta …
Ruovedellä soitin lähinnä rumpuja ja lauloin bändissämme. Mutta välillä
sitä reissasi yksin eri puolilla maata. Ja bändiä ei voinut ottaa mukaan
muualle. - Isäni toi Neuvostoliitosta Leningradista minulle yllätyslahjana
kitaran v. 1965 - olin silloin soittanut vajaan vuoden bändissämme. Miksi hän
teki sen ? Nyt jälkikäteen ajatellen joku on varmaan ehdottanut sitä hänelle.
Kitaran lisäksi hän toi myös Ludwig van Beethovenin pianosonaatteja
sisältävän LP:n ja Pjotr Tshaikovskin sävellyksiä kaksi levyä:
viidennen ja kuudennen sinfonian. Tuo paketti oli todellinen huippujuttu
minulle. Sen johdosta annan isälleni keljuja juttuja anteeksi.
Minulla oli joitakin varhaisia trubaduurikokemuksia
kotikunnan ulkopuolella.
Soitin jo täyttä häkää mm. Teinien valtakunnallisella koulutusleirillä
Punkaharjulla kesällä 1966. Tunsin olevani sekä kitarayhtyeen laulajarumpali
että myös laulava skittapoika (skitta = kitara). Huomasin
että yksin soittaessani voin luoda koko esityksen täysin omilla ehdoillani. Se
sopi minulle hyvin.
… tutustumista soittopaikkoihin ja muiden yhtyeiden soiton
tarkkailua
Otan esille muutamia paikkoja, joissa juuri ripille päässeenä suoritin
muiden kitarayhtyeiden kuunteluja, havainnointia ja muutaman sanan
haastattelujakin. Noista nimistä käyvät selville yhtyeiden
tyypilliset nimenmuodostuksen tavat ja paikat missä yleensä kitarabändit
esiintyivät. Helsinkiläinen laulaja Robin kävi
yhtyeineen Kannuksessa Jokipaviljongilla kesällä 1965. Tamperelainen
yhtye Rale and the Matthews kävi Ruoveden VPK:lla vuonna 1966.
Helsinkiläinen yhtye Cay and the Scaffolds kävi samassa
paikassa samana vuonna. Myös helsinkiläinen yhtye, jonka nimeä en muista, mutta
jossa mm. soittivat silloin tunnetut muusikot Timo Lindström ja Hasse
Walli, kävi Ruovedellä Urheilutalolla myös vuonna
1966. (VPK:n lava sijaitsi tuolloin parin sadan metrin
päässä kodistani).
The Väinämöinens-yhtyeen ohjelmisto
Sitä halusi innokkaana soittajana oppia paljon ja nopeasti. Siksi piti
kuulla paljon musiikkia. Imitoida ja muokata
kuulemaansa. Tämä oli suullisen perinteen - oral tradition -
oppimista käytännössä (Lilliestamm 1995). Mitä lauluja esittäisimme
yhtyeessä ? Taidot eivät riittäisi vaikeisiin lauluihin,
joissa joko melodiat, stemmat tai soitinosuudet olisivat liian hankalat.
Aloitetaan helpoista ! Niitä olivat yksinkertaiset kappaleet, jopa
”Jänis istuu maassa”. Se pudotettiin nopeasti pois ohjelmistosta, kun päästiin
kiinni oikeaan rhytm&blues’iin -
pohjoisamerikkalaiseen blues-pohjaiseen sähkökitaroin soitettuun
musiikkiin, niin kuin sitten radiosta jo aloimme kuulla - mm. Markku
Veijalaisen maanantaisin tulleesta ohjelmasta tai luimme lehdistä
(lehti oli esimerkiksi ruotsalainen Bild Journalen). Veijalainen
oli meidän suomalaisten Alan Freed, joka pari vuotta oli ainut ja
suosittu beat- ja rock-musiikin esittelijä Suomessa. Freed oli
radiotoimittaja ja hän lanseerasi rock &roll-käsitteen sille
mustien amerikkalaisten luomalle rytmimusiikille, joka alkoi kiinnostaa suuria
joukkoja Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa
(Brolinson 1994).
Yhtyeemme ohjelmisto koostui lopulta noin
kolmestakymmenestä kappaleesta. Niin kutsuttuja ”cover”-lauluja eli
toisten bändien alunperin esittämiä kappaleita oli meillä eniten. Suomalaisista
kansanlauluista oli mukana instrumentaaliversiona ”Emma”. Sen esitti The
Sounds, neljän uusimaalaisnuoren muodostama yhtye. Levystä tuli hyvin
suosittu myös ulkomailla (Nyberg 1984).
Ruotsalaisten bändien kappaleista osasin kyllä laulaa
mm. Tages-yhtyeen ”All I want is my
babe” (Arviddson 1985). Sen sanat opin monien muiden laulujen
ohella ruotsalaiselta soittokaveriltani Uffelta, Ulf Nilssonilta elo-syyskuussa
1966. Tuota laulua emme kuitenkaan jostain syystä ottaneet
vakio-ohjelmistoomme. Tanskalainen yhtye Sir Henry and His Butlers tuli tunnetuksi
ja suosituksi yksinkertaisella mutta tarttuvalla ”Let’s go”-kappaleellaan
vuonna 1964. Sen rytmistä alkuosaa kuulee usein nykyäänkin urheilukilpailuiden
aikana, kun katsojat alkavat lyödä tuota rytmiä (x = käsitaputus)
: x x xxx xxxx xx ... x x xxx xxxx xx jne. Samoin
Suomessa tuli suosituksi myös tanskalaisten nuorten soittajien yhtye The
Lollipops. Heidän kappaleensa ”Do you know how much I love you”
ja ”I will stay by your side” kuuluivat myös meidän kappalevalikoimaamme.
Saksalaisista kappaleista minulla oli nuotteja
erilaisista twisteistä, mm. ”Twist twist”. Saksankielinen laulu ei kuitenkaan
tuntunut sopivan bändimme imagoon.
(”Geh nich vorbei” ja ”Die Liebe zu dir” olivat laulut minun ensimmäisellä
omistamallani single-levylläni. Ne esitti Rex Gildo-niminen
saksalainen mieslaulaja. Levy tuli minulle hyvin läheiseksi). Sitä
vastoin esitimme erään italialaisen laulun, Siw Malmqvistin tunnetuksi
tekemän ”Amore scusami”-kappaleen.
The Beatles-yhtyeen kappaleita soitimme useita. Tietysti ! Niitä
olivat mm. ”All my loving”, “And I love her”, “She loves you”, “I shouldn’t
know better” ja “A hard day’s night”. Muiden englantilaisten yhtyeiden ohjelmistoista soitimme mm. Rollareiden (The
Rolling Stones) kappaleen “Heart of Stone”. Samoin heidän kappaleensa “If
you need me”. Siinä soitin myös huuliharppua.
Suomessa vuosia kierrellyt englantilainen The
Renegades vaikutti usean suomalaisyhtyeen ohjelmistoon. Heiltä
soitimme mm. kappaleet ”Cadillac”, ”Bad bad baby” ja ”Seven Golden Daffodils”.
Tämän yhtyeen näin itsekin v. 1965 Aitoon Kirkastusjuhlilla. (Asuimme Aitoossa
koko perhe vuosina 1953-1956).
Kaikkien 1960-luvun kitarabändien tapaan me esitimme
pohjoisamerikkalaisen Chuck Berryn kappaleita. Niitä olivat
meillä “Around and around”, jonka esitys meillä perustui
”rollareiden” EP-levyllä julkaistuun versioon. “Memphis Tennessee”-kappeleesta
meillä oli nuotit samoin hänen “Roll over
Beethoven”-kappaleestaan. Beatlesien erinomaisesti
esittämän ”Long Tall Sallyn” soitimme myös. Ensimmäinen
blues-kappale, jonka lauloin oli ”Stormy Monday”.
Trubaduuri-harjoittelua ja varhaista ohjelmistoa
Olin hakeutunut elokuvateatteri Bio-Bion edessä olevalle
aukiolle Helsingissä kesällä 1966. Tuota
nuorten yleistä kokoontumispaikkaa kutsuttiin silloin myös Heinätoriksi. Olin
ensi kertaa teini-ikäisenä Hesassa, veljeäni tapaamassa. Silloin
kuulin ja näin hieman minua varttuneemman pojan tulevan kitaran
kanssa tuolle pienelle torille. Hän alkoi laulaa ja säestää kitaralla lauluaan
: ”Kerran oli kaksi kanaa, valkoinen ja
musta”. Sävel oli kuten
kansanlaulussa ”Isontalon Antti ja
Rannanjärvi”. Ajattelin, että tuo on jännää. Noin minäkin voin
laulaa kansanlauluja ja muokata sanoja miten vain. Ja mennä
esiintymään.
Suomenkieliset laulut kuten : ”Aamulla
varhain, kun aurinko nousi, kun minä unestani heräsin” tulivat
varhain ohjelmistooni. Joitakin ruotsinkielisiä lauluja opin myös.
Yksi niistä oli ”I natt jag drömde något som jag aldrig drömt förut ” Sen
kuulin pohjoismaiden lukiolaisten Pohjola-Norden
stipendiaattimatkalla, jonne pääsin matkustamaan elo-syyskuussa v.
1967 Kööpenhaminassa opittu. Samalla matkalla opin Ulf Nilssonilta laulun jossa
hän reteesti julisti: “I’m a king be, want you be my queen ..
“ Uffe soitti myös huuliharppua.
Varttuneiden ja meitä pidemmälle taidoissa päässeiden
kollegoiden laulut tulivat tutuiksi radiosta ja
televisiosta. Laulujen melodioilla, harmonioilla, rytmeillä,
laulutavoilla ja soitinvalinnoilla oli suora toistamista aiheuttava vaikutus
omien esittämistapoihimme. Yksi tällainen oli esimerkiksi kappale, jonka The
Rolling Stones esitti : ”If you need me”. Laulun
olivat tehneet Robert Bateman, Wilson Pickett ja Sonny
Sanders. Tämän laulun esitimme
antaumuksella, sen dramaattinen lausuntaosuus mukaan
lukien.
Kullekin laululle sopivaan esitystapaan kiinnitimme
huomiota. Oli opittava koulun suosiman ja radiossakin yleensä kuullun melodisen
laulutavan lisäksi uudenlainen rohkea ja tarvittaessa ”rouheakin” laulutapa. Se
poikkesi koulun ”kauniista laulusta”. Haastattelemani Nina piti
aikoinaan Mick Jaggerin laulusta, koska se oli
hänestä ”kiehtovaa ja ei-kaunista”. Hänen äänensä oli ”raaka”
(Haastattelu 29.5. 2011).
Kuka saa laulaa uuden, suositun laulun ? Tämä
oli aina ”delikaatti” kysymys. Itse halusin laulaa jo silloin paljon. Mutta
niin halusi yhtyeessä kaksi muutakin. Joku laulajavalinta jäi kuitenkin väliin
toista lauluintoista harmittamaan. Toisaalta jonkun meistä laulutyyli ei ollut
toiselle mieleen.
Erään 1960-luvulla suositun laulun sanojen tarkastelua
Minkälaisia asioita kertoi tyypillinen 1960-luvun alun Beatles-kappale ?
Otan esimerkiksi All my loving-kappaleen. Tarkastelen
sen ensimmäisen säkeistön runoa sen toimijoiden toiminta- ja tunnetilojen
suhteen. Laulun ovat säveltäneet ja sanoittaneet John Lennon ja Paul
McCartney. Sen äänityksessä olivat siis he ja George Harrison ynnä Ringo
Starr vuonna 1964 (Schaffner 1983).
Laulu ottaa kertomuksensa estradille kaksi toimijaa,
toisiinsa ihastuneet pojan ja tytön. Toimijoiden tunnetila ja todelliset ja
toivotut toiminnat ilmaistaan selvästi ja suoraan. Laulun yleinen
tunnetila on positiivinen, lämmin ja luottava
Ensimmäisessä säkeistössä poika pyytää tyttöä toimimaan
ja kertoo sitten mahdollisesta erosta syntyvän tunteensa luonteen etukäteen
hänelle. Sitten hän pyytää tyttöä muistamaan erästä hänen hyvää
luonteenominaisuuttaan. Poika ilmoittaa, että jos he ovat erossa, hän tulee
lohduttamaan rakasta ystäväänsä korvaukseksi kirjeillä. Niissä hän tulee
lähettämään vahvistuksen lämpimille tunteilleen tyttöä kohtaan.
All my loving
A Close your eyes and I’ll
kiss you
POJAN PYYNTÖ TYTÖN TOIMINTAAN
B tomorrow I’ll miss
you
POJAN ILMOITTAMA TULEVA TUNNE TYTTÖÄ KOHTAAN
C remember I’ll always be
true
POJAN PYYNTÖ TYTÖN TOIMINTAAN
D And then while I’m
away
POJAN ILMOITAMA MAHDOLLINEN EROTILANNE
E I’ll write home
everyday
POJAN ILMOITTAMA KORVAAVA JA LOHDUTTAVA TOIMINTA
F And I’ll send all my loving
to you.
POJAN ILMOITTAMA TOIMINNALLAAN VÄLITTÄMÄ VAHVISTAVA TUNNE
- - -
The Beatles-yhtye teki varsinkin myöhemmin myös
hyvin ironisia, satiirisia ja myös hyökkääviä
sanoituksia. Mutta tuo oli vielä aikaa, jolloin he olivat koko
maailman kultapoikia ja hurmasivat kaikki. Niin myös meidän nuoren yhtyeemme
jäsenet maaseudulla Suomessa.
Yhtyeemme omat kappaleet
Niitä meillä oli neljä tai viisi, arviointiperusteista riippuen. Eräässä
kappaleessa oli nimittäin kertosäe, jonka poimin eräästä
televisio-ohjelmasta. Laulu, jonka usein esitimme ja joka on –
onneksi – yhtyeemme äänitteissä melko hyvin nauhoitettuna on toinen
englanninkielisistä omista kappaleistamme, Rely on me, Lilian (The
Väinämöinens-yhtyeen äänite 1966/2011). Teimme siihen sanat yhdessä veljeni
kanssa. Itse sävelsin nuo sanat ja etsin soinnut. Kappale kulki ns.
trioli-komppi-rytmissä, eli oli rauhallinen blues-tyylinen kappale. Lauloin
myös tuon luomuksemme. Siihen kuului myöskin – monien esikuvabändien tapaan –
huuliharpulla soitettu intro eli johdanto tai
aloitus.
Yhtyeemme uran huippu
Pääsimmekö me teini-ikäiset koskaan soittamaan ”oikein aikuisten
tansseissa” ? Kyllä ! Tärkeäksi ja - kuten myöhemmin osoittautui - yhtyeemme
huippusoittokokemukseksi jäi esiintyminen ruoveteläisen Anttilan
tanssiyhtyeen kanssa Muroleessa Baabelin lavalla kesäkuussa
1966. Tilaisuutta mainostettiin Aamulehdessä etukäteen – mutta voi
jukra ! Meitä kutsuttiin nimellä ”Kitarayhtye Väinämöiset”! Voi
helkkari ! Eiks ne tajuu ett sen nimen pitää olla englanniks
!!
Keikkaan valmistauduttiin huolella ja sitä odotettiin
kovasti. Menimme Volga-taksilla keikkapaikalle. Keikka
meni oikein hyvin. Saimme myös pienen korvauksen soitostamme. Palkkio jaettiin
tietysti tasan. Tunnelma oli illalla korkealla. Meiltähän tämä käy
! Erityisesti minulle jäi mieleen, kun eräs ikäiseni paikalla
kuulijana ollut poika sanoi: Säähän soitat kun mies !
*
Tämä kaikki liittyi Suomessa ilmiöön, jota myöhemmin on nimitetty
”suomi-rockiksi”. Sillä ilmiöllä on siis juuret – satojen nuorten
innokkaiden soittajien ja laulajien yhtyeet. He ovat nyt eri puolilla maata
isinä ja äiteinä valmentamassa ja seuraamassa uusien sukupolvien
rokkiyhtyeitä.
Omalta kohdaltani yhtyesoittaminen jatkui koulutovereiden kanssa
jazz-yhtyeessä ja sen ohessa kolmisin perustetussa laulu-yhtyeessä. Sen avulla
toteutuivat omat tavoitteeni pääsystä jollekin isolle areenalle. Esiinnyimme
silloisen Mainos-TV;:n ”Pitäjien parhaat”-ohjelmassa kesällä 1967 Televisiossa.
Esitimme siellä koulutoverini Martti Pulakan sanoittaman ja
minun säveltämäni ”Laulun rahasta ja rauhasta” (Lauluyhtyeemme jäsenet ja
koulutoverit olivat Anja Mäenpää, Martti Pulakka ja Antti
Hernesniemi).
Arkistoaineistot
The Väinämöinens-yhtyeen äänite 1966/2011: koostuu
yhtyeen äänityksistä kelanauhurilla vuosina 1965- 1966. Kirjoittaja on
siirtänyt äänitteet digitaaliseen muotoon 2008.
Yhtyeen jäsenten yhtyettä koskeva valokuva-aineisto ja kirjallinen
aineisto.
Haastattelut
The Väinämöinens-yhtyeen jäsenten
keskustelut ja tapaaminen vuonna 2008.
Ninan
haastattelut 26.3. 2011 ja 29.5.2011.
Kirjallisuus
Arviddson, Alf Rock-musiken
I lokalsamhället. nord nytt. nordisk tidsskrift for folklivsforskning.
Särnummer: Den musikaliska kulturvariabeln (Red. Av Alf Arvidsson). udgivet af
Nefa Norden. Marts. 24: 5-16. 1985.
Bild Journalen. N:o 23. 3 Juni 1964.
Brolinson, P-E, Larsen H. Good
Vibrations. Rock-musikens
stilar och trender. De första 25 åren. Natur och Kultur.
Stockholm 1994.
Hernesniemi, Antti. Ajanhengen etsintää kitarayhtyeessä 1960-luvulla.
Seminaariesitelmä. Turun yliopisto.
Folkloristiikka. Nykykulttuuri 2011.
Lilliestamm, Lars.1995.
Gehörsmusik. Blues, rock och muntlig tradering. Akademiförlaget. Göteborg.
Marshall, Tony. Gitarr.
Kirjassa Musikmakarens handbok. Toimittanut Martin, George. P. A.
Norstedt & Söners Förlag. Stockholm 1985.
Nyberg, Hannu. Rockista
rautalankaan. Otava. 1984.
Schaffner, Nicholas. The
British Invasion. From the First Wave to the New Wave… featuring The
Beatles The Rolling Stones The Who The Kinks Pink Floyd T. Rex Dawid
Bowie plus “The British Hot Hundred”. McGraw-Hill
Book Company. New York - London - Toronto. 1983.
Kommentit