Matka
keskustaan tehään raitsikalla. Se on yleensä aamusin melkein täynnä. Usein
joutuu seisoon koko matkan. Jos pääsee istuun, voi lukee kirjoja. Kun meikä
on kasseineen onnistunu istuun yhdentuolin kohtaan, kaivaa meikä heti kirjan
laukusta. Laukun
täyttää työtakki, jonka äiti on tehnyt: ensin leikannu ja sitten ommellu.
Takki on edestä umpinainen, siinä on kaks vyönauhaa, jotka pannaan takaa
kii. Se on toisenlainen kuin muitten, joilla näyttää olevan ostetut takit.
Ratikassa
meikä paneutuu hetkeks kirjaan, vaikka päivän ohjelma jännittää mua. Että miten selvitä laitoksen
välinehuoltajasta ? Se on vastenmielinen tyyppi, mutta sen kans täytyy pysyä väleissä. Se antaa tympeenä siltä pyydetyt kamat.
Ne on välttämättömät, ilman niitä ei voi tehä harjotusta. Työsalissa on sitä
paitsi ahdasta.Siellä on vaikee
keskittyä. Kaikki on lähekkäin, selät melkein kii toisissaan pitkien pöytien
väleissä. Keittopullot kiehuu pöydillä. Joka puolella kääntyileviä meikäläisiä jotka keittelee liuoksia. Kovaäänistä keskustelua. Niinku ”.. toi litku
on loppu ! ” Vitjat ei ne mitään litkuja
ole. Ne on salaisia ainekasaumia !
Kommentit